Ihanat tytöt (ja pojat) Virgin Oilissa. Eli siis PMMP ja ihan mahtava keikka olikin. Sanoisinko että oli ehkä yhtyeen kaikista energisin ja "sekoin" ja mahtavin! Aika meni jotenkin ihan hujauksessa ja yhtäkkiä katoin kelloa ja se oli jotain yhden ja puol kahden välillä. Ja siitäkin keikka vielä jatkui joku 15 min. Eli oli myöskin pisin keikka, ainakin muistaakseni ettei tytsyt olis noin pitkiä vetäneet ennen. Mutta pari sanaa kuvais ehkä parhaiten huh huh ja tyytyväinen hymiö perään.

Alkuodotus oli vaan jotenkin...noh, tylsää. Hieman ennen puoltäyötä tuli lavalle joku stand-up koomikko(?) Iisalmesta joka veti spiikkas yhtyeen lavalle ja veti jonkun omakehittelemän biisin pmmp:stä. Sitten se ihanuus alkoi <3 Keikka alkoi sillä uudella biisillä 4ever young josta en oikein osaa sanoa vielä mitään kun sen ekaa kertaa kuulin. Mutta piti ottaa kuitenkin siitä videopätkää niin voi sitten kuunnella lisää :D Niin ja Miran saappaista tuli sellainen "I'd die for those" -fiilis, tai no koko Mirasta. Upea ilmestys! Ihana <3 Tosin ne saappaat oli vaan sen ekan biisin ajan.

Tossa kuvassa ne on jo vaihtunut toisiin. Vanha sisäinen kenkäfriikkini iski ja olisin niin tahtonut niistä kuvan :D Kuvissa on muuten sitten sitä energistä ja vauhdikasta tunnelmaa eli ne ei todellakaan oo mitään tarkkoja. Epäselviä ja sekoja :D Mutta eihän siellä kameran kanssa oikein pysy tyttöjen perässä.

Rusketusraitojen aikana lavalle meni kaks tyyppiä yleisöstä ja nekin osas kyllä sekoilemisen jalon taidon. Mira ja Paula roikkui niiden selissä vähän väliä ja ihan kreisimeininkiä :D Muutenkin, toistan itseäni, meininki oli aika-ajoin aika kreisiä ja sekoboltsia, varsinkin Miralla, millon se oli missäkin, kuten soittajien selässä tai Paulan kimpussa tai missä lie :D Paula muuten jossain vaiheessa otti/pyysi joltain yleisöstä silmälasit ja oli ne päässä pariterapiaan aikana :D Niin ja tais se daivatakin vähän yleisön seassa. Mira puolestaan keskittyi akrobatiaan ja heitteli jalkoja tosta noin ylös ja seisoi käsillä ja teki kaarevia selkiä tms. :D Ihan niin mieletöntä. Biisilista oli varmaan semmonen hittipotpuri etten sitä tähän osaa laittaa, tai nyt muista siis. San Fransiscoa jäin ehkä vähän kaipaamaan jos nyt jotain jäin kaipaamaan.

En mä tiedä enkä oikein osaa kirjoittaa enempää kun on jotenkin sanaton olo koko keikasta. Hyvällä tapaa siis. Jotain muistisanoja kirjotin yöllä puhelimeen mutta en tiedä onko niistäkään nyt enää kauheesti apua :D

Ne onnelliset jotka menee tänään vielä Virginiin niin siellä on varmasti ihan mahtisetti tulossa, ellei jopa vielä mahtavampi kuin eilen. Voipi olla että muuttavat biisilistaakin jonkin verran ja jotain uutta kuullaan.

Ihan nää perus matkalaulut, kesäkaverit, tässä elämä on, joku raja, oo siellä jossain mun, kovemmat kädet tuli eilen. Niin ja Niinakin tuli. Sekä Olkaa yksin ja juoskaa karkuun. Ei voi kyllä muistaa. Encorekin oli ihan kreisimeininki, Paulalla oli rumpukapula ja kitara ja täytyy kyllä sanoa että ei noi bändin pojatkaan jää yhtään sen vähemmälle tossa sekoilussa. Rumpujen osiakin nostettiin ilmaan ja kitarallekin tais jotain käydä. :D Ihan siis sellasta menoa ettei sitä voi oikein edes kuvailla.

On hyvä lopettaa tääkin ihan sekolla kuvalla. :D

Näihin tunnelmiin on hyvä laittaa koko vuosi pakettiin ja toivoa että ensi  vuodesta tulee vieläkin upeampi keikkavuosi. Ei voi ikinä tietää. Ja keikasta vielä, että keep on going girls! Ootte ihania! <3 (Ja mä oon nyt aika lässynlää...)