Nonnii, jospa nyt jotain raapasis tästä levystä. Hyvähän sitä nyt on aloittaa kirjoittaa kun pitäis palauttaa yks essee :D Kummasti tääkin on kivempaa. Stella julkaisi tuossa toukokuun lopussa uusimman levyn pienen tauon jälkeen. Jokin on muuttumassa on siis levyn nimi ja se on Stellan neljäs levy. Ensi reaktio mulla oli että mitä hittoa, ei tää oo Stellaa. Odotin vissiin kokoajan tältäkin levyltä jotain hipaisun päässä olevaa rakkaustarinaa. Ylläri, et levykin sit aukeaa enemmän useamman kuuntelukerran jälkeen. Levyn eka biisi on sunnuntai ja hidas sää. Nää biisin nimet on musta aika hauskoja. Levyn nimi oikeastaan kertoo sen aika olennaisen asian eli jokin on todellakin muuttumassa. Tää on ihan erilainen kuin aiemmat levyt. Aiemmilla on aika ollu yks tai kaks hittiä, jota on sitten rimputettu radiosoitossa äärimmäisyyksiin, jopa niin paljon että loppujen lopuks melkein inhoo niitä biisejä (paitsi hipaisun päässään en oo vieläkään kyllästynyt). Kakkosbiisissä sanat aina palaa jää inhottavasti soimaan päähän. Tää levy on oikeastaan sellasta fiilistely- ja mietintämusaa, voin kuvitella että makaisin rantsussa kuunnellen tätä silmät kiinni. Asiaanhan ei yhtään vaikuta se, että oon tehny näin :D Musta tuntuu, että tää levy tuo kokoajan uusia juttuja ja useimmilla kuuntelukerroilla ne tajuaa vasta. Jos aiemmat levyt on jääny taka-alalle jossain vaiheessa, niin tää levy vois olla sellainen, mikä ei jäis. Just näitten uusien juttujen ja sisällepääsyn takia. Kestää ehkä hetki, että tähän pääsee sisälle.

Tossa toi levyn kansikuva ja sekin jo kertoo, että taiteellisesta opuksesta on kyse. Nelosbiisi on kesän heinä on hiljaa hetken jossa todetaan myös että jokin selvästi muuttuu ja luopuu meissä. Marjan ääni on kyllä edelleenkin todella kaunis ja ihana ja ehkä se on suurin syy (ainakin mulle) että miksi mä edes kuuntelen Stellaa ja miksi se on saanut paikan mun pään sisällä tai sydämessä tai ylipäätään jossain :D Kaikkia erilaisia kivoja instrumentteja on käytetty tällä levyllä ja ne kuulostaa todella upealta, kaikkia ei vaan ihan heti heti tajua. Esim. tässä nelosbiisissäkin on pari ihanaa kohtaa, jotka vangitsee mun ajatukset. Jos ymmärtäisin musasta jotain, ni voisin ne tähän luetella, mutta kun oon vaan tällai amatööri joka ei mistään mitään tajua :D

Jos pitää ettiä jotain vanhaa Stellaa tältä levyltä, niin kääntyisin ehkä tästä syksy vasta alkaan puoleen (joka ei oo muuten mikään kostoisku Mamban vielä on kesää jäljellä biisille :D ) Tää oli myös se biisi, joka jäi mieleen keikalla kun en siis aiemmin ollut kuullut näitä biisejä. Kutsumattomat vieraat jääkää kotiin on se eka sinkku, joka julkaistiin tolta levyltä ja siihen on ehkä päässyt tutustumaan radiosoitossa. Tätä myös kutsutaan o-biisiksi :D Sattuneesta syystä. Kuunnelkaa niin tiedätte :D

Levyltä löytyy myös karhua, lintupoikaa ja minää, ja vaaran päällää. Biisien nimien suhteen bändi on kyllä yks luovimmista bändeistä. Ihan jänniä nimiä. Tosin, mä en ikinä osaa yhdistää nimeä ja biisiä kun eihän noita voi muistaa erkkikään :D Jos ettii jotain pisteen tai aamun kuiskauksen tapaisia renkutuksia radiohittejä niin ei kannata kuunnella levyä, koska mä en oo vielä ainakaan niitä löytänyt tältä levyltä. Mutta jos on ennakkoluuloton hölmö niin kannattaa kuunnella, voi jopa ihastua koko bändiin ;)

Muttajoo, se ehkä jo tästä levystä. Nyt toi essee jo hyppii tuolta silmille, eli ehkä olis paras saada sekin pois alta.